Peruskurssin avovesisukellukset

Toni säätää syvyysmittaria

Sukelluskurssin avovesisukellukset sukellettiin Häikänniemessä ja Burmanninniemessä Joensuussa näinä kuluneina kesäkuun viikonloppuina.
Kyllä jännitti, aluksi!
Toni oli parina ja kouluttajat päteviä, joten ei ihmeempiä ilmennyt. Oikean painotuksen löytäminen tuotti aluksi haastetta, mutta siitäkin selvittiin. Lainatossut + avokantaräpylät tuntui isoilta ja vaikeilta kohloilta, ja muutenkin näiden tositoimien myötä sain kehitettyä omaa ostoslistaani, tässä akuuteimmat:

1. Sopivan kokoiset tossut
2. Sukelluskello. Kuulemma pelkkä vedenpitävä ei riitä kun pitäähän sen kellon pärjätä paineessakin. :D
3. Oma lamppu

Ensimmäisen viikonlopun sukelluksilla jatkettiin samaa, mitä oltiin jo altaassakin opeteltu; pelastautumista, pelastamista, maskin tyhjennystä, annostimen vaihtoa sekä lopuksi hieman opeteltiin suunnistamaan veden alla. Syvimmillään oltiin 9 metrissä ruskean mutapöllyn keskellä, näkyvyyttä 0m. En oikein tykännyt, mutta ei kyllä tullut minkäänlaisia hätäpaniikki-oireitakaan. Minulla ei vaan riitä mielenkiinto loputtoman, pimeän mutapohjan kyntämiseen, ei siellä ole mitään nähtävääkään joitain satunnaisia simpukoita lukuunottamatta. Pieni kommellus meinasi käydä, kun itse tunnustelin että vasen räpylä oli löysästi kiinni, puoliksi oikeastaan irti. Syvyyttä oli joku 8m . Samaan aikaan huomasin että parinaru rupesi kiristymään, ja rupesin etsimään Tonia - sehän oli menossa korkkina pintaan! Kouluttaja ei nähnyt Tonia yläpuolella, vaan luuli että minä olen nousemassa hallitsemattomasti pintaan. Hän siis tarttui minua jalasta, siinä sitten venyin kouluttajan ja narun päässä hetken, kunnes saatiin tilanne viestittyä ja noustiin pintaan asiaa selvittämään. Tonilla ei ollut mitään hätää, miksi se olisi pintaan noussut, liivin venttiili oli vain painunut jotenkin niin että se rupesi itsekseen täyttymään (?). Seuraavilla sukelluksilla pysyteltiin n. 6m syvyydessä, kun pohja oli niin sotkussa ettei siellä olisi mitään nähnyt.

Viime viikonloppuna sukelsimme viidennen ja viimeisen avoveden kurssin puitteissa.Kohteena oli Burmanninniemi, jonka näkyvyys olikin sitten huikeasti eri luokkaa Häikänniemeen verrattuna. Siinä missä Häikässä vesi oli ruskeahkoa ja näkyvyys n.4m, Burmannin näkyvyys oli varmaan lähempänä 8-10m ja vesi vihertävän kuulasta. Tämä oli ns. ensimmäinen omatoimisukellus, jossa sukellusparin piti itse osata suunnitella ja toteuttaa sukellus. Kouluttaja oli vain seuraamassa ja tarvittaessa tukena. Kivikkorannasta lähti laskeutumaan mutarinne, mikä jatkuu n. 35m saakka. Suunnitelmana oli pysyä 18-20m, mutta Toni (jonka syvyysmittari ei toiminut) lähti niin vauhdilla pohjaan että sain vasta 18m pysäytettyä menon. Suurimmaksi syvyydeksi tuli 21m. Näkyvyys oli niin hyvä, että pärjättiin hyvin Tonin ainokaisella lampulla (omaani lainasi toinen parivaljakko), ja ei olisi ollut mitään hätää vaikka sekin olisi sammunut. Suunnistaminen oli vähän haparointia, mutta kotiranta löytyi kuitenkin pienen lenkin kautta suht helposti. Tykkäsin valtavasti! Laitteet ja vermeet ei ahdistaneet ollenkaan, tasapainotus sujui ja pinnan alla, kun katsoin Tonin sukeltamista, tuumasin että joo, tää on kyllä meidän harrastus. Pinnalle nousun jälkeen homma kävikin jännäksi; Toni huomasi että sen lamppu, joka oli meidän tutulta lainattu, oli hukkunut! Armoton v-tutus päällä, ja eihän se saanut mielenrauhaa ennen kuin kävi rantaa vielä snorklaamassa. Itsekseni ajattelin että siitä mutarinteestä on kyllä turha toivoa mitään löytävänsä, se on jonkun tulevaisuuden sukeltajan aarre sitten. Vaan eipäs, Negative-Nelly olinkin väärässä; sieltä se nousi pinnalle lamppu (jonka rannehihna oli rispaantunut katki) kourassa. Uskomatonta!

Töiden ja muuton aiheuttamien kiireiden takia tuntui että oltiin tosi huonosti varustauduttu; ei ollut sukellustaulukoita, päiväkirjaa, palautelomakkeita eikä pariköyttä mukana. Jouduttiin lähtemään kauhealla kiireellä pakkaamaan, eikä päästy seuran iltajuhlaankaan paikalle. Se kaikki kiire ja hötinä jäi vähän harmittamaan, mutta kokolailla muuten sukellus oli tähänastisista paras.

Kaikki kunnossa!

Milloinkohan seuraavan kerran päästään aaltojen alle...





PS(st)! Kuvat Markku Leinosen ottamia, löytyvät Joensuun urheilusukeltajien kuvagalleriasta

Kehyksiä ja kirjoja

En tiennyt että juttujen kehystäminen on niin kallista. Eihän siinä ole muuta kuin puukehikko ja niiteillä pingotetaan kiinni, pari ruuvia ja rautalanka niihin pidikkeeksi? No, joka tapauksessa itse en olisi osannut ja tuskin tuo ukonketkulakaan saisi aikaiseksi vaikka se osaisikin. Olen mm. odottanut kohta 4 vuotta että hän sähkömiehenä korjaisi mun vanhan huoneen valaistusongelman, kun lamppu tuppaa palamaan turhan usein sieltä. Ja sitä puun mallista korutelinettä odotan vieläkin vuoden 2012 synttärilahjaksi. No, näistä viisastuneena päätin että nyt loppu jahkailu, ja haluan -sopivasti muuttoa vasten- Tansaniasta tuomani tinga tinga-taulut kehyksiin, etteivät hajoa ja haperru enää entisestään.
Viime talvena kävin jo suorittamassa Joensuun alueella hintavertailua, ja Suvantokadun Taide ja kehys teki parhaan tarjoukseen. 90€ 4 taulua. Nyt kun kävin tiedustelemassa, ja toin taulut vielä mukananikin että mies näki millaisesta työmaasta on kyse, putiikin mies sanoi että hän on varmaan ollut päästään vialla kun on sellaisen hinnan sanonut, mutta koska hän on lähdössä tästä kesälomalle, niin jos tulen muutaman tunnin kuluttua satanen taskussa takaisin niin homma on selvä. OK! Olin valmistautunut johonkin viikon odotteluun ja kesälomavaikeuksiin, mutta homma hoituikin nopeasti. Ja niin, jos ton osaa niin eihän parin puukehikon ja ruuvin kiinnittämisessä varmasti kauheasti aikaa mene...
Mutta silti, AUTS mikä hinta. Torikadun kehysliike tarjosi tosin samaan työhön 127€ hintaa ja yli viikon odottelua, eli kannatti kuitenkin vertailla!
Taulujen reunoilla oli hyvin niukasti ylimääräistä kangasta, ja se se jäi vähän paistamaan, mutta sehän tekee näistä vaan entistä autenttisemmin afrikkalaisen näköisiä!
Nyt kalleimman taulun hinta(se vihreä), jos rupeaisin myymään, olisi kulujen perusteella 45€. Millähän hinnalla näitä länsimaissa yleensä myydään? Kuulin joskus villin huhun että Helsingin Africa Shopissa saa A4-kokoisesta taulusta maksaa 250€?
Ei, sillä että ikinä näistä luopuisin!

Aluksi en pitänyt tinga tinga töistä, mutta maalauskurssin myötä opin tykkäämään, ja nämä työt on medän opettajan Mr. E. Kimambon itse tekemiä, eikä minkään satunnaisen katumaakarin kaupittelemia. Tykkään töiden väreistä ja symmetriasta, ja sitten tuo yksinäinen masai vain jotenkin ihastutti erikoisella mallillaan ja sillä kontrastilla, että yleensä masait kuvataan aina ryhmässä ja värikkäästi. Miksi tämä jäi yksin ja ilman värejä?
Töiden mitat:
masai- 14cm x 107cm
punainen -28cm x 74cm
vihreä- 40cm x 74cm
sininen- 25cm x 38cm

Lisäksi, jos maa ei polttele tarpeeksi jalkojen alla, tässä boostausta siihen;

KIRJATÄRPPI
Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois.Tammi, 2012.

"Joskus on vain pakko lähteä!
Puolitoista vuotta, 35 maata. Millaista on elämä unelmien reppumatkalla?"

Merja on reilu 30-kymppinen (hurraa, minäkään en siis ole vielä liian vanha reppureissulle!), päättää lähteä sille Suurelle Matkalle ja kuvaa  kohteitaan lyhyissä luvuissa. Toivoisin hieman syvempää otetta, mutta jos jokaisesta kohteesta syventyisi kertomaan, kirja olisi varmaan 1500-sivuinen nykyisen 254 sivun sijaan. Kirja on ikään kuin sekoitus naisten Madventuresia, ja hieman häiritsevästi siinä löytyy myös paljon samoja piirteitä Eat, Pray, Loven kanssa. Joogaretriitti, rakkaushuolet, elämän tarkoituksen etsiminen.. Mutta se on luettavaa, joka toisaalta lievittää, toisaalta pahentaa matkakuumetta. Nams.

Koli-ekskursio ja jänniä suunnitelmia

Käytiin viime viikolla ihmettelemässä Koli Activ - firman elämyspalvelutarjontaa luokan kanssa. Yövyttiin yksi yö Kiviniemessä aitassa mukavasti. Pihamaalla yöpyibteltoissa samaan aikaan likimain kaikki Kontiolahden ysiluokkalaiset, unirauhasta ei siis liiemmin ollut tietoa. Ensin päivällä käytiin tutustumassa Nevalan perinnetilaan, mistä päivä huipentui omatekoisen savuporojuustokeittolounaan jälkeen Pirunkirkon luolaseikkailuun. Oli ihan huikea juttu, en ole aiemmin tuollaista luolastelua harrastanut. Kyseessä on siis Repokallion lohkareluola, joka on muinoin jääkautena murtunut ja lohkareista on muodostunut jänniä koloja minne joku huimapää on päättänyt ryömiä. Vieläkään en ihan ole käsittänyt, mikä vietti on ajanut ensimmäisen ihmisen tuonne ryömimään, mutta meitähän on joka lähtöön. Pienin kolo oli sellainen että tällainen leveähkö ahteri nippa nappa mahtui puristumaan läpi. Siitä erilaisia versioita, ryömimistä ja jännäämistä välillä päivänvalon siivilöityessä kalliokoloista, välillä pelkästään takana tulevan kaverin kypärävaloon turvautuen. Ahtaus ei ahdistanut, lähinnä pimeys teki hommasta jännää.  Päässä vilisti erilaisia onnettomuusskenaarioita aina kyynpuremasta luokkakaverien paniikkikohtauksiin ja sortumavaaraan. Mitään ei kuitenkaan kenellekään sattunut, ja jopa meidän 50v- pihagrillaajaksi itseään tituleeraava opettaja mahtui ja selviytyi hienosti mukana.

Hahmo kallionkolossa

Seuraavan päivänä oli vuorossa myöskin Koli Activin tarjoama melontaopastus. Itse melonta jäi harmillisen vähäiseksi, suurin osa retken ajasta meni opastukseen, selostukseen ja kanooteissa kiipeilyyn (= täysin turhaa, itse melominen olisi ollut kivempaa kuin joku kanootista toiseen kompurointi. Ja tuskin aloittelijalauma tekee mitään tiedolla näin-kiipeät-kanootista-toiseen, kun koko melontaa oli vain n. 30min.) Ja mentiin siis inkkarikanooteilla, ei kajakeilla. Ryhmä jaettiin kahtia, ja toisten meloessa rannalle jäävät saivat kokeilla zorba-palloa vedessä. Kyseessä on siis valtava rantapallo, jonka sisään kiivetään ja siinä koitetaan ravata kuin hamsteri juoksupallossa ikään. Hauska oli, mutta lysti maksaisi ohjelmana itsenään likemmäs niin kermaisia summia, (pallon täyttö yms.) että ehkä jäisi ottamatta.. Nyt saatiin se vähänikään kaupanpäällisenä, ja oli kyllä hauska kokemus. Syötiin myös soppalounas Kolinpesä-kodalla, sekin Koli Activin järjestämä.

Koli Activin omistaja vaihtui muutama vuosi sitten, ja se todella näkyy yrityksen toiminnassa. Kokoajan on kehitteillä jos jonkinlaista uutta, jännää ja tavan vaellus-lumikenkä-kalastuksesta poikkeavaa. Omistaja on innostunut asiastaan, ammattitaitoinen ja innovatiivinen. Koli Activilta löytyy luolaseikkailun ja melonnan lisäksi lähes kaikkea mahdollista, ja jos ei löydy valmista muottia, aktiviteetti pyritään luomaan ja toteuttamaan asiakkaan toiveiden mukaan. Voi kun sama ammattitaito ja innostus näkyisi myös heidän nettisivuillaan, jotka on ulkoasultaan ja sisällöltään vähän jumahtaneita. Mutta livenä aivan ensiluokkainen aktiivitaaviyritys Kolin ympäristössä! Tästä innostuin, vaikka muuten Karjalassa toteutettujen opintojen ansiosta Koli rupeaa näin 3 vuoden jälkeen jo vähän tökkimään..

Siitä sujuvasti pienen käyttäjäarvion kautta päivän polttavaan puheenaiheeseen; tällä haavaa näyttäisi kovasti siltä, että pistän opiskelujeni aikataulun ja rahoituksen ranttaliksi ja lähden reilun puolen vuoden päästä Thaimaahan viimeiseen työharjoitteluuni! Tästä siis tulee jälleen kerran työharjoittelu ulkomailla - blogi :D
Kyseessä on paljon suomalaisia harjoittelijoita vastaanottava Raya Divers ja vaikka aluksi pistin hakemuksen heille päähänpistosta ja huvikseni, nyt tämä päähänpisto on muovautumassa toteen siinä määrin, että ensi syksyksi pitäisi keksiä opinnäytetyön aihe ja muutenkin opintojen aikataulutus kohdilleen matkaa varten. Hakuprosessi on ollut seuraavanlainen; laitoin rekryn kautta hakemuksen, vastasivat sähköpostiini, sähköpostittelua kesti hetken, jonka jälkeen skype-haastattelu ja tervetulo-toivotus!
Tarkemmin en vielä tiedä minne olen menossa, kuin että kyseessä on Etelä-Thaimaa ja yksi Rayan toimipaikoista (Toivottavasti Koh Lanta tai Raya Yai!) ja milloin, mutta tammikuussa olisi tarkoitus lähteä 3 kuukaudeksi!
Onneksi on pari tuttua jo ollut harkkakohteen testaamassa, joten heitä pommittelen lähitulevaisuudessa kysymyksillä. Mutta pelkkää hyvää olen kys. firmasta kuullut!
Jos lukijoilla on kokemuksia Raya Diversista, joko asiakkaana, harkkalaisena tai työntekijänä, kuulisin mielelläni kommentteja!
Ja kuten arvata saattaa, en malta odottaa!

PS. Viideskymmenes (50!!) postaus!